Rakkaudesta ammattiin

Äänimuistiinpano alkaa: Haloo haloo! Minä täällä, koodinimi Haamukirjailija, terve vaan. Matkakertomukseni jatkuu taas. Kävelen yksinäni täällä jossakin päin Japania. Ilma on lämmin ja kohta ehkä sataa. 

Viestin äskettäin aikaa uusien tuttavieni kanssa, mutta sitten he kyllästyivät seuraani ja tuuppasivat minut ovesta ulos. Kyytiä eivät suostuneet tarjoamaan, mutta sain heiltä lahjaksi tämän kännykän, johon voin jatkossa sanella muistiinpanoni. Hauskaa! En tosin tiedä miksi he päättivät luurin minulle antaa. Ehkä se oli anteeksipyyntö siitä, miten huonosti he minua kaikenkaikkiaan kohtelivat. Ei heillä varmastikaan ollut mitään taka-ajatuksia… hmm, mitäs tässä näytöllä lukee… AirTag havaittu? En tiedä mitä se tarkoittaa, joten ei siitä sitten sen enempää. 

Minulla ei ole ketään kenelle soittaa tällä puhelimella, mutta ei minulla ole kenellekään mitään asiaa muutenkaan. Ymmärrykseni mukaan älypuhelimia ei edes käytetä yhteydenpitoon, vaan itsensä viihdyttämiseen, ja onko mitään parempaa tapaa viihdyttää itseään kuin jättää itselleen viestejä?

Muutama sana itsestäni. Kyllähän minä minut tunnen, vai mitä? No jos olen unohtanut, niin tässä pieni kertaus. Minä olen ennen kaikkea kirjailija, ja olen sattumalta ja vahingossa Japanissa. Minun pitäisi olla kotonani, omassa kartanossani, omassa työhuoneessani, kirjoittamassa omaa romaania – mutta minulla ei ole siihen varaa. Tarvitsen rahaa päästäkseni eroon velkojistani ja saadakseni entisen elottomyydentyylini takaisin. Eli mistä saan rahaa? Toivon mukaan Tokiosta.

Miten olenkaan joutunut tähän tilanteeseen, maanpakoon ja kodittomaksi? Hitto vieköön, minä olin maailmanhistorian ensimmäinen kirjailija, joka auttoi huonompia kirjailijoita saamaan hengentuotoksensa valmiiksi, hyvää hyvyyttäni sekä sopivaa korvausta vastaan. Minä, alkuperäinen haamukirjailija! Annoin olomuotoni haamukirjailijoiden ammattikunnalle ja kiitetäänkö minua siitä? No ei kiitetä! Jäikö nimeni historiankirjoihin? No ei jäänyt! Kiinnostavatko minun matkakertomuksenikaan yhtään ketään? No ei kiinnosta! 

Kirjailijoita ei arvosteta, mutta kirjoja ollaan silti koko ajan vaatimassa lisää kauppojen hyllyille. Palkkaa ei tipu eikä apurahoja lirise, hommaa olisi tehtävä vain ja ainoastaan rakkaudesta ammattiin. Pitää olla aikamoinen idiootti, että sellaiseen suostuu. Nyt alkaa sen verran kismittää, että päätän äänimuistiinpanojen tekemisen tältä erää tähän. Mitenkä tämä rakkine sammutetaan? Tästäkö? Ei vaan tästä, vai ehkä täst


...

Seuraava haamukirjoitus: Pachinko ja pallo jalassa

Edellinen haamukirjoitus: Japanilainen ovikoodi