Pachinko ja pallo jalassa

Olen vihdoin saapunut kaupunkiin pitkän maaseutukävelyn päätteeksi, ja kuinkas sattuikaan, taskuja tutkiessani löysin vähän rahaa. Tämä lakana ylläni on kuin sohva, jostakin notkelmasta löytyy aina käteistä kun vähän kaivelee. Pitäisi riippua pää alaspäin puunoksasta kuin lepakko ja antaa rahasateen valua taskuistani maahan! Mitähän kivaa tekisin näillä rahoilla? 

Hmm... Olin näkevinäni silmäkulmastani ketun, ja ihan kuin ketulla olisi ollut useampi häntä. Varmaan joku cosplay-tyyppi vetänyt naamiaisasun ylleen, mennyt askarrellessaan sekaisin häntien määrästä. Voisin vaikka vannoa, että kyseinen hyypiö on hiippaillut perässäni jo pidemmän aikaa, mutta toisaalta, ehkä se on japanilaisittain normaalia.

Kännykkää pitäisi ladata, joten ajattelin muina haamuina kävellä johonkin liikkeeseen ja laittaa laturin seinään kiinni. Niinhän nuorisokin tekee, mikseivät siis antiikkisetkin? Tuossa on mahdollisesti sopiva paikka latailuun, seinässä on kyltti jossa lukee isolla että PACHINKO. Jaa, mitähän se mahtaa tarkoittaa? Kurkistan ovelta; näyttää pelisalilta täynnä rahapeliautomaatteja. Sisään vaan rohkeasti. 

Ooh, kaikkialla kiiltää ja kilisee, helisee ja helkkää. Pelisalissa on riveittäin peliautomaatteja, jotka ääntelevät itsekseen. Aika hiljaista täällä salilla muuten on. Yksi työntekijä nuokkuu tiskin takana, asiakkaina on vain minä ja muutama pukumies. Pukumiehet vaikuttavat uppoutuneen syvälle pelimaailmaan. Mikseivät he ole töissä, kysyn vaan? Ehkä heillä on ongelmia hallita pelaamistaan? Peliriippuvuus on kuin pallo jalassa, siitä ei helposti pääse eroon menettämättä samassa rytäkässä puolta omaisuudestaan. 

Minä olen työtön taiteilija, minulla on aikaa notkua pelisaleilla latailemassa akkuja – aikaa, muttei varaa. Kas tässä, sopivan syrjäinen paikka. Kiskon yhden automaatin seinästä irti laittaakseni laturin kiinni pistorasiaan ja kännykän latautumaan, ja sitten istahdan toisen koneen eteen odottelemaan. Pieni lepotauko tekee terää.  

Pachinko, vai? Sellainen kirjakin on kuin Pachinko. En ole lukenut itse, mutta kai se sitten kertoo näistä pelisaleista. En ole viime aikoina ehtinyt juuri mitään lueskella, kun olen tässä muutaman kuukauden sisällä siirtynyt Koreasta Japaniin. Sellainen reissu olisi tylsää luettavaa, eikä siitä ainakaan televisiosarjaa saisi kuvattua. Kuka sitä muka edes katsoisi?

Voisin aikani kuluksi pelata vähän. Minulla on muutama kolikko, laittaisinko ne talteen pahan päivän varalle? Ei, vaan luonnollisestikin uhkapeleihin! Tietenkin sitä fiksuna tajuaa, ettei uhkapelaaminen ole hyvä asia, mutta toisaalta, mitä jos rouva Fortuna kerrankin suosisi rohkeaa ja läväyttäisi päävoiton pahasti velkaantuneelle haamuparalle? Se pelaa joka ei pelkää, ja koska olen edesmennyt, mitä pelättävää minulla muka olisi?

Eli otetaan rahaa ja työnnetään peliautomaattiin. Hmm, mitäs nämä ovat, pieniä metallikuulia? Näillä sitten ilmeisesti pelataan. Vegas, beibi! Tadadadaa, sinne menivät enkä voi tehdä muuta kuin katsoa niiden pomppimista. Jos ihan rehellisiä ollaan, minulla ei ole mitään havaintoa siitä, että mikä tässä oikein on niin ihmeellistä. Paljon meteliä, kaikki on kamalan muovista, rahaa palaa ja voittoja ei taatusti ole luvassa –

Hei mitä tämä on? Voitin! Ja sain palkinnoksi... lisää metallikuulia? Toivottavasti ne voi vaihtaa tiskillä rahaksi. Jep, pelaaminen riittää tältä erää, kännykkä irti latauksesta ja kyselemään lisätietoa henkilökunnalta. 

Hei anteeksi, haluaisin vaihtaa nämä metallikuulat rahaksi... Ai että mitä? Että Japanissa on kiellettyä pelata uhkapelejä rahasta? Minkälaista huijauspuljua te täällä oikein pyöritätte? Mitä hittoa minä näillä kuulilla sitten teen? Heitän vesilintua, jotta lintu voi puolestaan tulla tänne pelaamaan? Ai että voin vaihtaa tavarapalkinnoiksi? Jaa, no vaihdetaan.

Mitäs nämä ovat, pelikortteja? Mitä minä näillä teen? Ai menen ulos ja vaihdan ne rahaksi jollakin toisella kassalla? Eihän täällä pitänyt olla mahdollista voittaa rahaa. Haiskahtaa hämärähommilta! Jos lakeja meinaatte kiertää, se tulisi tehdä huomattavasti salakavalammin. Ai mitä muka yritän vihjailla, en mitään, mitä itse yrität vihjailla? Ai että pyydät minua poistumaan salista. No hyvä on, minä lähden, mutta vien nämä pelikortit mukanani enkä vaihda rahaksi, hahaa, siitäs sait! 

Jupinaa, mutinaa, tunnen oloni huijatuksi. Tämmöistä elämä aina on, sitä on vain pelkkä kuula pachinkossa, kieppuen ja pyörien holtittomasti paikasta toiseen kohtalon oikkuja totellen, ja lopuksi joku toinen perii minulle kuuluvat rahat. On tämäkin... Onni ei löydy temppeleistä eikä tempurasta, vaan rahapeliautomaateista – aikamoisen turhaa peliä, etten sanoisi! 

...

Seuraava haamukirjoitus: Korealaista kauneudenhoitoa 

Edellinen haamukirjoitus: Rakkaudesta ammattiin