Korealaista kauneudenhoitoa

Viime keväänä Soulin kantakaupungissa seikkaillessani joku ohikulkija lykkäsi kouraani kupongin, joka oikeutti ilmaiseen käyntiin paikallisella kauneusklinikalla. No, säästeliäänä haamuna pyrin hyödyntämään jokaisen saamani alennuskupongin ja näkemäni tarjouksen, joten lähdin saman tien kävelemään kohti klinikkaa.

Olin lukenut artikkeleita korealaisista kauneusleikkauksista. Ne ovat yleisesti hyväksyttyjä, suorastaan pakollisia; ei ole mitenkään tavatonta, että sukulaiset antavat korkeakouluista valmistuville tulevaisuuden toivoille lahjaksi rahaa kauneusleikkauksia varten. Oma tulevaisuuteni on jo takanapäin, mutta kyllähän sitä itsekin ottaisi lahjaksi mieluummin pienemmän nenän kuin muumimukin. Johan tätä elottomuutta on sen verran nähty, että on aika alkaa panostaa ulkomuotoon. Ehkä jos olisin komeampi, saisin kirjoitettua kirjani loppuun. Ei sitä tiedä ellei kokeile.

Saavuttuani klinikalle ilmoitin vastaanottotiskillä tulleeni hyödyntämään saamani kupongin. Kyselin, että mikäs koira tähän tarjoukseen on haudattuna ja että onko tarjolla lisäksi kahvia ja makeisia. Tiskin takana seisova vastaanottovirkailija kertoi, että klinikalla oltiin kiinnostuneita saamaan lisää länsimaalaisia asiakkaita, joiden kuvia klinikka voisi käyttää mainonnassaan. Tiesin, että länsimaalainen kauneusihanne oli heilläpäin tavoittelemisen arvoinen, en tosin ymmärtänyt miksi, mutta valokuvamallin uralla voisi varmaan jotakin tienatakin, joten suostuin ilman muuta mainosmalliksi.  

Vastaanottovirkailija kysyi, että minkälaisista kauneushoidoista olisin kiinnostunut. Sanoin, että tätä pärstää on tullut katseltua tarpeeksi, eli koko naaman voisi operoida kun kerran ilmaiseksi saa. Paras varmaan vaihtaa samalla koko pää. Vastaanottovirkailija vastasi, että sellaisia palveluita heillä ei valitettavasti ollut tarjota, mutta jos olisin kiinnostunut kokeilemaan erilaisia konsultaatiopalveluita, niin se kyllä onnistuisi. Sanoin, että konsultti onkin ammatti jota minunkin olisi pitänyt harkita. Olisin voinut laskuttaa pitkän elottomuuteni aikana huomattavan määrän tunteja hyväuskoisilta hölmöiltä puhumalla puuta heinää – sen sijaan vedin kirjailijana vesiperän. 

Vastaanottovirkailija kutsui paikalle kosmetologin, joka ohjasi minut toiseen huoneeseen ja kehotti istuutumaan tuolille. Kosmetologi tarkasteli tarkkaan kasvojani ja ihasteli, että olenpa valkoinen ja rypytön ja että mikä mahtaa olla salaisuuteni. Sanoin, että käytän lakanoiden pesussa valkaisuainetta ja silitän lopuksi silitysraudalla.

Seuraavaksi kosmetologi halusi tehdä minulle värianalyysin, jotta selviäisi olenko talvi, kevät, kesä vai syksy, johon sanoin että olen ajaton klassikko. Hän otti esille erivärisiä kangaspaloja ja piteli niitä pääni vieressä mietteliään näköisenä. Totesin, että valkoinen on ainoa kelpuuttamani väri, sopii jokaiseen vuodenaikaan, aurinkoisella kelillä ehkä vähän häikäisee muita mutta sehän ei oikeastaan ollut minun ongelmani, ja että olisin kyllä kiinnostunut ottamaan tilkut itselleni, sillä voisin käyttää niitä nenäliinoina ja siivousrätteinä.  

Itsekseen mutisten kosmetologi laittoi kangaspalat pois ja kaivoi esiin kankaisen kasvomaskin. Hän esitteli sitä hetken minulle kertoen sen sisältävän rauhoittavaa tomaatti- ja kurkku-uutetta ja tuovan esille ihoni luonnollisen hehkun. Hän asetteli maskin rivakasti naamalleni ennen kuin ehdin kommentoida mitään. Sitten hän laittoi radiosta soimaan instrumentaalimusiikkia, kehotti minua rentoutumaan ja sanoi palaavansa varttitunnin päästä takaisin.  

Istuin kuuntelemassa panhuilun soittoa ja totesin pian, että kasvoilleni aseteltu maski tomaatti- ja kurkku-uutteineen ei rauhoittanut minua lainkaan, vaan pelkästään imeytyi kiinni lakanaani. Miksi kurkkua ja tomaattia pitäisi imeyttää itseensä ulkoisesti, kun järkevintä olisi syödä ne sellaisenaan? Kiskoin maskin irti ja hetken sitä katseltuani päätin syödä sen. Kasvomaskia pureskellessani kosmetologi palasi huoneeseen, ja olin havaitsevani kulmakarvojen hivenen rypistyvän hänen muuten ilmeettömillä kasvoillaan. En tiedä mitä kasvomaskeja hän itse käytti, mutta sisäinen hehkunsa ei yltänyt pinnalle asti. 

Kysyin sitten kosmetologilta ihan mielenkiinnosta, että missä vaiheessa uraansa hän ymmärsi, että koko kauneusbisnes on silkkaa huijausta, sillä todellisuudessa mikään rasva ei nuorenna ikääntyvää naamaa, ja että koko teollisuuden ainoana tavoitteena on viedä pinnallisilta hölmöläisiltä viimeisetkin pennoset heidän ripustautuessaan sokeasti siihen uskoon, että läträämällä rasvoja ja tykittämällä ampulleja he säilyisivät nuorina ikuisesti, vaikka ainoa tapa säilyä nuorena on kuolla nuorena – itse olin ikuisen nuoruuden ja kauneuden eloton esimerkki. 

Hiljaisuuden rikkoakseni sanoin sitten, että kauneudenhoito riittäisi minulle tällä erää, ja mihinkäs asettuisin poseeraamaan tulevan mainoskampanjani valokuvia varten. Kerroin myös olevani käytettävissä fanitapaamisia varten, jolloin kosmetologi käski tylysti minua poistumaan klinikalta. Lähdin mielelläni, sillä eivät edes tarjonneet kahvia ja makeisia, ja kasvomaskin maussakin oli parantamisen varaa.  

Katuja pitkin kulkiessani totesin, että kauneusleikkauksien kulttuuri tuntuu aluksi ajateltuna turhan pinnalliselta, mutta sitten totesin, että ei minulla varsinaisesti ole mitään kauneuskirurgiaa vastaankaan. Ehkä se olisi jopa hyödyksi eräille ihmisille; mahdollisesti pipon kireys löystyisi kiristämällä naamanahkaa. Itse olen onnekas, sillä en tarvitse kauneusklinikoita enkä niiden palveluita. Nimittäin elotonta eivät rypyt haittaa! 

...


Edellinen haamukirjoitus: Pachinko ja pallo jalassa