Fantastic Baby

Annoiyongoo! Olen edelleen Koreassa, koska minulla ei yllättäen ole varaa paluumatkan lentolippua varten. Ei tässä mitään, matkailu avartaa. Olen oppinut paljon tästä täysin vieraasta kulttuurista, ja myös itsestäni, nimittäin sen, että en voi sietää matkailua! Koko ajan saa olla etsimässä uutta ruokapaikkaa jostakin, puistonpenkillä yöpymisestä saa tapella kodittomien kanssa, ja mikä pahinta, haamukirjoittaminen ei oikein ota luonnistuakseen. Toistaiseksi olen saanut aikaiseksi vain kuusi kehnoa Kailas-jäljitelmää. No, ainakaan ei sada, kun väijyskelen täällä puistossa vapautuvaa penkkiä. 

Ei siis suju haamukirjoittaminen. Tekoäly on vienyt suuren osan vanhoista asiakkaistani, eikä faksini enää piippaa samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Ei suju myöskään oma kirjoittaminen. Tyrkytän kustantamoille jatkuvasti omia tekstejä, mutta eivät suostu koskemaan niihin pitkällä tikullakaan. Tässä muutamia kustantajilta saamiani palautteita:

… lupaava konsepti, surkea toteutus…
… no ainakin yritit…
… 1/10, en suosittelisi kenellekään…
… eli poista puhelinnumeroni äläkä enää koskaan soita minulle!

Ja yksi lähetti takaisin faksaamani promokuvatkin. Kuvasin nämä itse omassa kartanossani, olin vuokrannut savukoneen ja kaikkea. Tätä olin ajatellut elämäkertani Vuosituhanteni kansikuvaksi…

… ja tätä taas kaavailin takakanteen…

… mutta kun ei kelpaa niin ei kelpaa. Missä on kustantajien missio, kun eivät tajua visiotani? Eivät näe arvoani eivätkä ymmärrä taidettani, mokomat matalamieliset, näköalattomat jääräpäät! Vielä minä näytän niille… kunhan olen ensin rytännyt nämä hylkäyskirjeet paperipalloiksi ja viskonut niitä viattomien ohikulkijoiden niskaan. Hähää, siitä sait! Ja siitä! Noh, mitäs pälläät siellä? Etkö ole ennen nähnyt taiteilijaa keskellä luovaa prosessia?

Peijakas heitti kahvinjämät päälleni. Fantastista, kerrassaan fantastista, beibi!

Olin tässä päivänä muutamana Soulin katuja tallaamassa, ja en voinut olla kiinnittämättä huomiota kaikkialla näkyviin itsensä filmaajiin, näihin “sisällöntuottajiin”. Pitelevät kännyköitään naamallaan ja pälättävät, kuvaavat tanssivideoita itsestään - ja mikä pahinta, yrittävät saada minulta haastatteluja! “Kerro, mikä on mielestäsi parasta ruokaa?” No en kerro! “Kerro, kuka on suosikkilaulajasi!” No en kerro sitäkään, en ainakaan ilman kuvauspalkkiota.

Juttelin kahvilassa pitkään yhden itseään somevaikuttajaksi tituleeraavan sisällöntuottajan kanssa, ja kuunneltuaan elämäntarinansa en voinut olla miettimättä, mihin ihmeeseen tämä maailma onkaan menossa. Ennen nuoriso meni viljapelloille töihin mikäli navettahommilta tai sotimiselta ehtivät, nyt ne vaan kulkevat naama kiinni ruudussa ja kuvaavat itseään, jotta voivat tuottaa sisältöjä seuraajilleen. Sisällöntuottajat, pah, miten olisi sisällöttömyydentuottajat?

Niin, mitenkähän on, saisikohan sitä itse rahaa, jos alkaisi suoltaa sisällöttömyyttä maailmalle? Joko se, tai pakko pestautua keskustelevan tekoälyn kouluttajaksi…