Haamukirjailijan joulu

Lunta tulvillaan on raikas talvisää
sähkölaskut vaan taas maksamatta jää!
Mä kohta valjastan itsein pöydän äärehen
Ja sitten joutuin tienaamaan mä käyn, en riemuiten

Aika rientää, ja taas on joulukuu, mikä tarkoittaa jälleen uutta kasaa erääntyviä laskuja. Rahat ovat tiukilla, eli tässä kuussa pitää sitten elottomuudekseen tehtailla joulukortteja niiden ihmisten ja yritysten puolesta, jotka eivät vaivaudu itse kirjoittamaan joulukorttejaan, pah, humpuukia koko joulu!

Mieluiten vain vetäytyisin omaan rauhaani kirjoittamaan magnum opustani Taru haamukirjoitusten herrasta: haamukirjailijan paluu, mukana kartta ja runsaasti omia piirroksiani, itse laatimani haamujen kieli kielioppineen ja haamujen sukuhistoria... ja tietenkin liitteenä eepokseni Silmärillion, spektaakkelimainen kertomus siitä, kuinka metsästin uusia lukulaseja eri optikkoliikkeistä.

Olen joutunut muuttamaan kerrostaloon vuokralle, sillä sähköyhtiö katkaisi sähköt kartanostani maksamattomien laskujen takia. En tarvitse lämmitystä tai valaisua, mutta faksini kaipaa virtaa toimeksiantojen vastaanottamista ja lähettämistä varten. Naapurikaan ei tykännyt, kun vedin salaa jatkoroikan hänen takapihansa pistokkeesta omaan työhuoneeseeni, niin tässä sitä ollaan, kerrostalossa huoltoyhtiön, hupa-uunojen ja heippalappujen armoilla.

Mikä tuo ääni oli? Taasko se yläkerran älykääpiö metelöi? Kuulostaa siltä, että keilaa olohuoneessaan, mutta eihän se millään voi pitää paikkaansa, eihän? Tämä on kyllä kerrostaloasumisen pahin puoli, nimittäin naapurit. Missä onkaan lattiaharjani? Hakkaan kattoon kunnes tyyppi hiljenee! KOP KOP KOP ja vielä KOP siitä saat!

Hampaitakin kolottaa. Söin liikaa halloweenilta ylijääneitä karamelleja ja lohkaisin paikatun hampaan. Yksityiselle hammaslääkärille meneminen on turkasen kallista, pelkästä suun avaamisesta saa pulittaa monta kymppiä, ja tässä taloustilanteessa pidän mieluiten suuni kiinni. Ei ole köyhällä varaa sairastaa tässä maassa. Kunnalliselle en edes pääse, sillä väittävät minua ikälopuksi horiskoksi, jonka hoitotakuu raukeni jo Mannerheimin presidenttikaudella. Tässähän sitä edelleen leijutaan ja veroja maksetaan!

No niin, se siitä turhanaikaisesta jaarittelusta. Katsotaanpas asiakaslistaa ja valmiiksi tekemiäni joulutervehdyksiä tarkemmin. Eli kortteja tilasivat Presidentin Kanslia, Fat Serin Makeiset, Saaban Kuningashuoneen Öljyjalostamot, Luonto Ensin ry... ja tässä on läjä irtisanomiskirjeitä, joita sain kirjoittaa valtion virastojen puolesta, erikoinen joulutervehdys heiltä tänä vuonna… Kortit, kirjeet ja postimerkit kuoriin ja sanoisin, että yritysasiakkaat ja vastaavat ovat kaikki valmiita, eli voin siirtyä yksityishenkilöiden puolelle.

Jaahas, tässä toimeksiannossa Mari, 14 vuotta, haluaa lähettää jouluterveisiä isovanhemmilleen Outokumpuun, muttei itse ehdi askartelemaan harrastuksiltaan ja Nintendon pelaamiseltaan. Koristeena kortissa tulee olla paljon glitteriä ja itsetehtyjä joulukoristeita. Mihinkäs minä ne sakset laitoinkaan? Leikkelen tästä kultapaperia ja teen joulukuusen, noin, meni vähän vinoon, ja sitten koristeita piippustrasseista, ja tietenkin liimapuikko putosi lattialle, ängghh, hups, nyt on sitten glitteriä kaapu täynnä! Tulipas tuohon kortin keskelle outo… kumpu, tökin vähän saksilla jos asettuisi. Saa luvan kelvata. Allekirjoitus “Mari, 14 vuotta” ja eikun kirjekuoreen.

Seuraavassa toimeksiannossa eläkeläinen, lasikattojen särkijä ja valveutunut kansalainen Tarja H. haluaa, että lähetän hänen sukulaisilleen ja tuttavilleen kortit, joihin jokaiseen kynäilen eri runon. Miksi eri runon? Soittavatko sukulaiset ja tuttavat toisilleen joulupäivänä vertaillakseen Tarjan runoja, että kuka sai ontuvimman tänä vuonna? No, toimeksianto on toimeksianto, ja asiakas on oikeassa niin kauan kun hänen tilillään on riittävästi katetta!

Kokeillaanpa runoilua:

... jollei jouluna ole lunta, voiko sukset palauttaa kauppaan…
... kello löi jo viisi, mitä sä siinä edelleen laiskana makaat…
... arkihuolesi kaikki heitä, kohta niitä tulee kuitenkin lisää…
... rauhaa, joulurauhaa, jos ei onnistu, niin ojennatko sitä puurokauhaa…

No jos nämä kelpaisivat. Allekirjoitus “Lasikattoaktivisti emerita Tarja H.”, glitteriä päälle ja eikun kirjekuoreen. Eläkeläinen, vai? Itsehän en tule ikinä pääsemään eläkkeelle, en, vaikka kumpikin jalka on jo haudassa.

Koska en ole koskaan itse saanut joulukorttia, ja jos joku sellaisen laittaisikin, se menisi viralliseen osoitteeseeni eli kartanooni, johon en pääse palaamaan ennen seuraavaa tilipäivää ja naapurin hakeman lähestymiskiellon raukeamista, niin teenpä varmuuden vuoksi itselleni kortin. Hmm… kirjoitan, että

En etsii valtaa, loistoa
mä kaipaan kultaa vaan
jolla maksaisin laskuni
halajan kartanoon asumaan

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Minulle Itselleni Toivoo Minä (Haamukirjailija)

ja menköön, kaadan loput glitterit tähän kortin päälle. Ta-daa!

Rehellisesti sanottuna en ole jouluhaamuja, mutta jos ei muuta, niin toivon tänä vuonna kaikille joulurauhaa… Hmm, mikä tuo ääni on? Kuuluu yläkerran asunnosta. Hyppiikö se tyyppi kumisaappaat jalassa olohuoneessaan narua? Ei voi olla mahdollista!

Paukutan kostoksi patteria! TONG TONG TONG Vaikenetkos jo, mokomakin hyppelevä tonttu-ukko! Hetken kestää elämää, sen kuuluukin olla tylsää ja ikävää! Elottomuus on ikuista, ja minä aion viettää ikuisuuteni hiljaisuudessa, vaikka sitten joutuisinkin asumaan maailman tappiin asti kerrostalossa! TONG TONG TONG