Haamukirjailijan halloween



Mikä ilta! Tihkusadetta ja tuulta, epätoivoa ja eristäytymistä! Pimeys on laskeutunut maan ylle, ja lokakuu on ajanut suomalaiset sisätiloihin käristämään kynttilöitään kaamosmasennustaan kiroten. Minä en valita pimeydestä, sillä tunnen tähän vuodenaikaan itseni elottomammaksi kuin koskaan!

Hyvä päivä muutenkin. Ei ole nimittäin yhtään ulkopuolista kirjoitustoimeksiantoa tiedossa, niin voin huoletta jatkaa uusimman romaanini kirjoittamista. 

Kirjan työnimenä on Alasti talon salissa. Kokeilen tällä kertaa tajunnanvirtatekniikkaa. Teoksessa kummitukseksi muuttunut isäntä valitsee itselleen sopivaa lakanaa isoäitinsä liinavaatekaapista muiden sukulaiskummitusten kiistellessä asiasta vieressä. Kerron valinnanvaikeuteen liittyvästä ajatuksenjuoksusta runsaan 900 sivun verran. Tästä tulee taatusti jymymenestys! Hmm, katsotaanpas… “Kaksitellen ja kolmitellen heitä leijaili verkalleen salin seinien läpi…”

Ovikello soi!

No voi Volter sentään, kukahan siellä oikein on tähän aikaan illasta? Miltä minä näytän? Onko kaapu puhdas, kehtaako mennä tämännäköisenä ovelle? No ei kehtaa! Tai no, väliäkö sillä miltä näytän, siellä on kuitenkin vain joku hälytysjärjestelmän myyjä, hyvähän se vain olisi jos säikähtäisi ulkonäköäni ja karkaisi. No katson äkkiä peilistä, ja oion vähän pahimpia ryppyjä…

Ovikello soi uudestaan!


Tullaan, tullaan! Kauhea siivo täällä kartanossa, putsailen paikkoja samalla kun liihottelen ovelle. Ei herranen aika, onpa täällä sotkuista, ei tänne kehtaa vieraita päästää sisälle... No niin, iltaa, mitä asiaa?  

Lauma naamiaisasuihin pukeutuneita lapsia seisoo kartanon ovella. Taustalla salamoi ja ukkostaa.

Lapset: Karkki vai kepponen!

Haamukirjailija: Hui kauhistus! Joko muka on pääsiäinen? Missä teidän virpomisvitsanne ovat?

Muumiolapsi: Ei nyt ole pääsiäinen, vaan halloween, ja sun pitää antaa meille nameja tai peitämme sun murjus vessapapereilla ja mädillä kananmunilla!

Noitalapsi: Niin just, eli karkit tänne tai täältä pesee!

Haamukirjailija: Vai että sillä lailla! Ei teille mitään namuja tipu kun tuolla lailla uhkailette! Jos karkkia kerjää, on annettava takaisin koristeltu risu. Tässä kartanossa ei karamelleja vastikkeetta jaella!

Ihmissusilapsi: Jos et kerran juhli halloweenia, miksi olet pukeutunut kummitukseksi?

Haamukirjailija: Kummitukseksi? Kuulepas nyt, minä olen käyttänyt samaa gardeeroobia jo vuosisatojen ajan, enkä todellakaan lähde ulkomuotoani muokkaamaan ulkoisista vaatimuksista. Tämä on hyväksi havaittu, jokaiseen tilaisuuteen sopiva ja elopainoon mukautuva valiovaate!

Muumiolapsi: Joo joo, ei kiinnosta. Tuleeko niitä nameja vai ei?

Haamukirjailija: No ei ole tulossa, ei!

Haamukirjailija paukauttaa oven kiinni.


Haamukirjailija: Karkki vai kepponen, pah! Humpuukia! Ei sillä, onhan minulla karamellia varastossa, taitaa olla Suomen suuriruhtinaskunnan ajoilta. Missäs ne ovatkaan… Ahaa! Löytyi, siivouskomerosta! Hmm, vähän ovat sitkeitä, ja hämähäkinseittien ja pölyn peitossa, mutta ihan hyviä nämä edelleen ovat, kyllä näillä karieksen kehittää…

Ovikello soi!

Haamukirjailija: Eivätkö ne nulikat millään opi? Minäpä keksin, otan tämän Tokmannista ilmaiseksi saamani ämpärin, täytän sen vedellä, ja kun aukaisen ulko-oven, heitän ämpärin sisällön kerjäläisten päälle! Hah hah haa!

Ovikello soi jälleen!

Haamukirjailija: Pieni hetki vain! No niin, ämpäri on täynnä. Kepposen aika!

Haamukirjailija liihottelee ulko-ovelle, tempaisee oven auki, ja heittää ämpärillisen vettä ovella seisovan mieshahmon päälle.

Haamukirjailija: Ha-HAA! A-haa? Voi ei, anteeksi kauheasti, luulin teitä keppostelijaksi, antakaa kun autan vääntämään hattunne kuivaksi...

Mieshahmo: Ehtoota, wanha ystäwä! Siivoamastaco sinut yhytin? Aikomuxenani oli yllättäen pistäytyä sinua terwehtimään, mutta äccään hetcen olevan caiccea muuta cuin parahultainen? Oppee nyt wanha ja nuori lähettämään wiestin wierailustaan etucäteen!

Haamukirjailija: Mikael? Mikael Agricola? Suomen kielen ja kirjallisuuden kantaisä… tai pikemminkin hänen haamunsa? Niin tosiaan, pyhäinpäivän yö, vainajat nousevat haudoistaan, ja tulevat näemmä minua häiritsemään… Tule toki sisälle kuivattelemaan.

Mikael Agricola: Pitcästä aicaa! Et ole muuttunut laincaan. Cauanco siitä oncaan, 500 wuotta cun viimexi haastelimme?

Haamukirjailija: No on kyllä aikaa kulunut, tosin, aika äcciä, tarkoitan siis äkkiä tuntuvat vuosisadat menneen, ainakin omalta osaltani, kun on tekemistä riittänyt. Mutta mikä saa sinut tulemaan tänne kesken leposi?

Mikael Agricola: Caicci nämä wuodet minulla on ollut aicaa pohdiscella caicenlaista.

Haamukirjailija: Kuten sitä, että oikeastaan minä tein aikoinaan suurimman osan töistä ABCkirian taustamateriaalien suhteen, enkä silti saanut nimeäni mihinkään esille, niinkö?

Mikael Agricola: Ticulla silmään, joca wanhoja caivelee. En minä ainacaan muistele niitä wääryxiä, joita olen sinua cohtaan tehnyt, eicä sinuncaan pitäisi muistella. Ja tarwitseeco hencilöcohtaisuudet ottaa niin hencilöcohtaisesti?

Haamukirjailija: Jos tuo on olevinaan anteeksipyyntö, suosittelen että menet takaisin mullan alle harjoittelemaan!

Mikael Acricola: En waiwautunut luoxesi cinastellaxeni, vaan pyytääxeni sinulta palwelusta.

Haamukirjailija: No kakaise ulos sitten vain.

Mikael Agricola: Aikomuxeni on yxinkertainen. Ajattelin julcaista postuumisti erään teoxen…

Haamukirjailija: … ja haluat, että minä kirjoitan sen puolestasi?

Mikael Agricola: Ei, herranjestas, ei! Cirja on walmis, eicä caipaa ulkopuolisen ääntä. Tarwitsen wain joncun tecemään cirjastani tunnetun wirtuaalisesti, kun en itse millään jaxaisi. Eli tecemään hupaisia wideoita ja cescustelemaan electronisesti ihailijoideni canssa. Olen ymmärtänyt, että näin se nycypäivänä toimii, cun haluaa julcaista cirjan.  

Haamukirjailija: Haluat siis minun, joka olen koko elottomuuteni ajan kirjoittanut erilaisia kaunokirjallisia mestariteoksia eri kirjailijoiden nimissä, mainostavan sinua sosiaalisessa mediassa?

Mikael Agricola: Jos se ei tunnu sinusta liian waicealta tehtäwältä.

Haamukirjailija: Cuulepas nyt. Kirjailijan tehtävänä on kirjoittaa upeita taideteoksia, ei haaskata kykyjään internetin sosiaalisen median syövereihin! Minä kirjoitan kirjoja, jotka kestävät aikaa ja aurinkomyrskyjä!

Mikael Agricola: Eli otatco tehtäwän wastaan wai et?

Haamukirjailija: No tietenkin otan! Luuletko, että tämän kartanon sähkölasku maksaa itse itsensä? Faksaa minulle yksityiskohdat, niin käyn työhön.

Mikael Agricola: Tiesin, että woin luottaa sinuun! On aica rientää. Runeberg järjestää tänään bridgeillan ja Canth caipaa pelicaveria. Pyytäisin sinua mucaan, mutta uscoaxeni sinulla on parempaa tecemistä…

Haamukirjailija: …kuten kuurata puhtaaksi taloni julkisivua mädistä munista ja vessapapereista?

Mikael Agricola: Mitä turhia! Cyseinen tyyli näyttäisi olewan näillä seuduin joncinlainen muotiwillitys, tuoden mucanaan mieltäylentävän lemahduxen raccaasta 1500-luwusta. Minua se ei hencilöcohtaisesti waiwaa, mutta oma on päätöxesi. Riennän nyt tieheni. Cunnes cohtaamme jälleen!

Haamukirjailija: (mutinaa, jupinaa) Joo joo, hei sitten. Sinne meni. No olipa tässäkin taas ilta. Pitänee jatkossa irrottaa ovikello seinästä. Mihin minä muka edes ovea tarvitsen, kun voin kulkea sen läpi?

Ärr, vai ei herran romaani kaipaa ulkopuolisen ääntä? Sanon vaan, että kykenen tekemään eri toimeksiannot erilaisilla äänillä ja samalla säilyttämään oman ääneni ja tyylini kirjoittajana! Olen nimittäin ammattilainen! Silti ei edes peli-iltaan kelpuutettu. Näytän niiille! Näytän niille kaikille! Mihin ne karamellit joutuivatkaan? Tekee mieli syödä ne kaikki, hämähäkinverkoista, pölystä ja karieksesta viis.

Jatkan kirjoitustyötäni nyt, siivoan ja sometan myöhemmin. No niin, eli mihin jäinkään? Aivan niin. Eli: “Caxitellen ja colmitellen heitä leijaili wercalleen salin seinien läpi…”

Kommentit

Haamuituimmat kirjoitukset

Haamukirjailija

Haamukirjailijan joulu