Haamukirjailija

Tämä kaupunki ei koskaan nuku. Se sykkii kunnianhimon, ahneuden ja säädyttömyyden ikuisessa rytmissä. Tässä kaupungissa viattomuuden aika on kortilla, jokainen kuja pitää sisällään houkutuksia – katuruoka- ja karaokekojuja – ja ymmärsin, että selvitäkseni täällä järjissäni minun olisi oltava varuillani.   Oli siis valoisa ja myrskytön päivä Japanissa istuessani puiston penkillä tutkimassa karttaani, aikomuksenani päästä tätä syntistä kaupunkia vielä syntisempään pääkaupunkiin mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman halvasti. Olin tavannut kohtalokkaan naisen , aidon femme fatalen , joka vihjaili suorasanaisesti minulle, että tavassani toimia olisi runsaasti parantamisen varaa. Jos jotakin tiesin kohtalokkaista naisista niin sen, että he olivat kohtalokkaita. Epäluotettavia, epäuskottavia, epämiellyttäviä, ja tämä epäilyttävän kohtalokas nainen oli kaikessa epävakaudessaan todellinen femme folle . Koko elottomuuteni ajan olen etsinyt jotakin. En ole ihan varma mitä, mutta minulla ...

Jos olisi aikaa, voisin vihdoin alkaa lyhentää lukulistaani, joka vain kasvaa ja kasvaa koko ajan, mutta kun ei. Ainoa asia, jota ehdin näinä päivinä lukea, on Japanin kartta. Normaalisti kartan karttoja kuin ruttoa, mutta pakkohan tässä on opetella sellaista lukemaan, jotta tietäisi, mihin suuntaan seuraavaksi lähteä. Jaa-a, missä on pohjoinen, missä etelä? Mihin suuntaan Nipponissa orientoidutaan?   ... Edellinen haamukirjoitus: Geishan haamumuistelmat Seuraava haamukirjoitus: Yakuza Noir

Hyviä uutisia! Sain vaihteeksi oman alan töitä. Ollessani sairaalassa potilaana tutustuin erääseen hoitajaan, joka ystävällisesti järjesti minulle tapaamisen mahdollisen uuden asiakkaan kanssa. Kuulemma tutun tutun tuttu, jolla on mielenkiintoinen ammatti. Kyseinen neiti haluaa kirjoittaa muistelmansa ammattikirjoittajan kanssa, ja luonnollisesti olen käytettävissä. Olemme sopineet tapaamisen paikalliseen puistoon, ja täällähän onkin oikein mukavaa, lämmintä ja paljon kukkasiakin. Taustalla auringonpaisteessa hehkuva vuori on kuin liekeissä. Kirsikkapuut ovat jo ohittaneet parhaan loistonsa, mutta silti ihmiset ottavat niistä innoissaan kuvia. Kumman kiihkomielistä kuvaamista. Kirjoitan itselleni muistiinpanon; ota selvää, miksi kaikki sekoavat roihuvuoren kirsikkapuista… Geisha: Konnichiwa! Haamukirjailija: Häh? Geisha: Hyvää päivää! Meillä oli sovittu tapaaminen? Haamukirjailija: No niin tietenkin, istumaan, istumaan, hätkähdin vain kuvioitua kimonoanne ja valkaistua naamaanne. Onko...

Tuottaako tämä minulle iloa, kysyin itseltäni miettiessäni elottomuuden merkitystä. Makasin Kurumen yliopistollisen sairaalan vuodeosastolla toipumassa erittäin epätodennäköisestä onnettomuudesta, josta sensaatiohakuiset japanilaislehdet uutisoivat seuraavanlaisesti: SUMO SCENE: Etuileva wannabe-matkakirjailija jäi sumomestarin liiskaamaksi – katso kuvat! Olin siis toipilaana, käärittynä kääreisiin päästä varpaisiin kuin muumio. Tylsistyneenä odottelin sitä, milloin pääsisin jatkamaan matkaani kohti Tokion onnenmaata ja rahakkaita pelikäsikirjoittajien työsopimuksia. Pelkoni oli, että odotellessa vierähtäisi tovi jos toinenkin, joten pyrin käyttämään ajan hyödyllisesti.   Ojensin vapisevan käteni kohti sairaalavuoteeni vieressä olevaa pöytää, johon joku oli huomaavaisesti jättänyt kirjan nimeltä “ Kurashi - iloa säkenöivä elämä ”, kirjoittanut järjestelyn asiantuntijaksi itseään tituleeraava Marie Kondō. Aikaa kuluttaakseni luin kirjaa ja ennen pitkää tunsin, kuinka opit siivoamise...

Kun ajattelee sumopainia, ensimmäisenä mieleen nouseva ajatus on massiivinen, pelkkään lannevaatteeseen sonnustautunut mies, joka painii toisen, samalla tavalla olemattomasti asustautuneen miehen kanssa. Osalle meistä tämä ajatus on hämmentävä, osalle sävähdyttävä, japanilaisille se on arkipäivää. Sumopaini on nimittäin Japanin kansallisurheilulaji, ja jo muinaiset japanilaiset… No niin, näin alkaa uusin artikkelini “Sumo summa summarum”, eli sumopainia pähkinänkuoressa. Kun kerran oleskelen jonkin aikaa täällä Japanissa, ajattelin että miksipä en yrittäisi hieman kirjoitella muistivihkooni artikkeleita paikallisista erikoisuuksista, katsoa, jos saisin myytyä tekstejäni jonnekin. Köyhän kirjailijan on tartuttava ansaintamahdollisuuksiin ennakkoluulottomasti. Toimin päivän verran linnunpelättinä erään riisinviljelijän pellolla, ja vaivan palkaksi sain vapaalipun paikalliseen sumopainitapahtumaan. En ole elottomuuteni aikana osoittanut kertaakaan kiinnostusta minkään valtakunnan kansalli...

Olen matkalla Tokioon tietokonepelien käsikirjoittajaksi, mutta olen tällä hetkellä väärässä päässä Japania. Minulla, taiteilijan koulutuksen saaneella työttömällä kulttuurivaikuttajalla, ei ole varaa matkustamiseen, majoitukseen tai maaruni murinan vaientamiseen. Taskuni kumisevat tottumuksesta tyhjyyttään. Olen vaarassa joutua turvautumaan ventovieraiden vieraanvaraisuuteen, ja sillä kyseisellä viettelyksen vaunulla eteneminen ei tunnu järin stellaariselta. Pakko yrittää keksiä uusia keinoja tienata taskurahaa. Eilen tapaamani omituinen tyyppi päästi minut onneksi säälistä kotiinsa täksi yöksi. Siinä missä hän nukkuu päätään selväksi eteisen lattialla, minä kipusin ullakolle. Täällä on suhteellisen kotoisaa. Täällä on myös iso läjä jonkinlaisia sarjakuvalehtiä. Tyyppi vaikuttaisi keräilevän näitä. En ole sarjakuvia liiemmin lukenut, mutta kunnon kirjailija tietää, että aina kannattaa lukea kaikkea mahdollista. Ehkä oppii samalla jotain uutta. Otan tästä hyllystä summamutikassa yhden ...

Vihdoin kuivaa maata jalkojen alla! Tsushimasta tuli lentävä lähtö; loikkasin kalliolta mereen, kroolasin joitakin kymmeniä kilometrejä, jäin kiinni ohiajavan kalastusaluksen potkuriin, kiepuin kieppumistani, ja aluksen saavuttua satamaan ja pahimman huimauksen lakattua sain vihdoin kiskottua itseni potkurista irti ja päädyin tänne… jonnekin. Näyttää Japanilta, kuulostaa Japanilta, mutta onko tämä Japani? Olen kuin uitettu koira, läpimärkä ja leväinen. Voin vain kuvitella näyttäväni myyttiseltä kansantarujen merihirviöltä. Lits, läts, lits, läts, kuuluu joka askeleella. Yritän vääntää pahimmat vedet kaavustani ja mennä jonnekin lämmittelemään. Tuolla näyttäisi olevan jonkin sortin kyläpahanen, ja tuossa näyttäisi olevan jonkin sortin ravintola. On jo myöhä, mutta ovi on auki, joten menen sisään ja suoraan baaritiskille kysymään, että missä oikein olen. Haamukirjailija: Anteeksi, missä oikein olen? Baarimikko: Ai missä oikein olette? Haamukirjailija: Niin, missä oikein olen? ...

Olen rantautunut Tsushiman saaristoon kammottavan laivamatkan jälkeen. Tarkoituksenani on siis mennä Tokioon ja ryhtyä siellä tietokonepelien käsikirjoittajaksi, jotta voin tienata rahaa, jotta saan kotikartanoni sähkölaskut maksettua ja jotta voin palata takaisin Suomeen jatkamaan kirjallista uraani. Matkustaminen ympäri maailmaa, laukussa ei muuta kuin tyhjää vaan alkaa pikkaisen tympiä, sillä eihän tämmöinen uuden näkeminen ja uuden kokeminen yhtään edesauta kirjojeni kirjoittamista! Kumma paikka tämä Japani muutenkin. Tuolla satamassa joku sekopää lykkäsi samuraimiekan kouraani ja sanoi, että puolustaudu tällä hyökkääviä mongoliarmeijoita vastaan. Tainut jäädä tyypiltä tämänaamuiset pillerit ottamatta. Ihan kuin Tsushiman saarella käyskentelisi siellä täällä tylsistyneitä ja hyökkäämishaluisia mongolilaumoja. Jaa jaa, mitäköhän sitä sitten tekisi, jos nämä mongolit tulisivat vastaan? Toimiako samuraiden kunniakoodistoa noudattaen ja urhoollisesti taistellen, vai hyökätäkö häpeälli...

Tältäkö Kristoffer Kolumbuksesta tuntui? Hänen seisoessaan uljaan laivansa kannella, suolaisen meren pärskyessä hänen kasvoilleen ja miehistön valittaessa hupenevia muonavarantoja, horisontissa avautui yllättäen kokonainen uusi manner – jonka olivat löytäneet jo lukuisat muut tutkimusmatkailijat ja luonnonkansat ennen Kolumbusta, manner, jonka alkuperäinen väestö olisi tuhoutuva eurooppalaisten tunkeutujien mukanaan tuomien tautien, alkoholismin, kansanmurhien ja orjuuttamisen myötä? Ah, matkailu avartaa kuolinsyytilastoja! Olen siis vihdoin matkalla Japaniin. Hortoilin Jejun satama-alueella pienessä laitamyötäisessä ja päädyin juttusille tämän kalastustroolarin kapteenin kanssa. Hän lupasi minulle kansipaikan Tsushiman saaristoon asti. Maksuksi sovittiin, että voisin tarvittaessa toimia laahusnuottana, jos heidän omaansa tulisi matkan varrella ongelmia. Noh, kuten kaikki kirjoittamista ammatikseen harjoittavat tietävät, jos japanilaisen kalastustroolarin kapteeni ehdottaa kirjai...