Haamukirjailija

Päästyäni viimein putkasta löysin itseni pakettiauton peräkontista matkalla kohti salaperäistä saarta ja mystisiä rahapelejä. Aika kylmää kyytiä, etten sanoisi, olisi voinut edes pusakan antaa pehmukkeeksi, mutta ei. Kuulemma vaaleanpunaiseen remonttihaalariin pukeutunut ja naamansa mustalla pastasiivilällä peittänyt kuski joutui odottelemaan minua poliisiaseman parkkipaikalla niin pitkään, että sakot siitä hänelle napsahti, ja sakkojen myötä paha mieli. On kuulemma alipalkattuna jokapaikanhöylänä niissä riivatun rahapeleissä, ja parkkisakot, lomarahat ja työterveyshuolto on kustannettava omasta pussista, mikäli mielii jatkaa pastasiivilän takana piilottelua.  Sanoin siihen, että kuules nyt, sinun taloudelliset haasteesi eivät ole minun ongelmani. Minkäs minä sille voin, että putkasta vapautumisessa kesti niin pitkään? Onko se minun ongelmani, että paperiton, yhteistyöstä kieltäytyvä, lakanan alla piilotteleva ja vierasta kieltä solkkaava vanki aiheuttaa poliisille rutosti paperiho...

En juhli ystävänpäivää tänä vuonna. Ei vastaanottoa, olen matkoilla. Oikeastaan olen soulilaisessa putkassa, johon minut heitettiin puistossa tapahtuneen leipävälikohtauksen jälkeen , mutta onpahan kerrankin katto pään päällä yön ajan. Ystävänpäivän viettäminen putkassa saa minut muistelemaan omaa rakkauselottomuuttani, joka on niin sisällyksetöntä, että jos kirjoittaisin siitä muistelmat, siitä tulisi… hyvä jos yhden sivun mittainen. Kerran luulin löytäneeni sen oikean. Olin kävelyllä pariisilaisella syrjäkujalla oopperaillan jälkeen, nauttimassa keväästä ja ranskalaisten mieltäylentävästä uppiniskaisuudesta, kun huomasin jonkun vilkuttavan itselleni kerrostalon parvekkeelta. Heleä kaapu, pitsikoristeinen, hennon sinisiä kukkia kirjailtuna helmaan. No, en tietenkään ollut huomaavinani, vaan maleskelin muina haamuina ohitse. Minuutin kuluttua liihottelin taas samaa kujaa toiseen suuntaan, edelleenkään en suonut katsettakaan parvekkeelle, mutta syrjäsilmällä huomasin, että sieltä jällee...

Sain hyvän idean yövyttyäni täällä hyisessä puistossa keskellä Soulia. Nyt kun kirjoittaminen ei luista, eikä haamukirjoittaminen luista, ja laskut jäävät maksamatta, ja olen rahattomana jumissa toisella puolella maapalloa... niin mitä jos ryhtyisinkin sisällöntuottajaksi internetiin ja alkaisin kirjoittaa jatkosarjaa omista matkoistani maailmalla? Siitä tulisi varmasti käsittämätön jymymenestys. Mainosrahat virtaisivat valtoimenaan luokseni kuin keväiset purot kuraiseen ojaan. Elottomuuteni on tunnetusti niin mielenkiintoista, täynnä seikkailuja ja syvällisiä keskusteluja mielenkiintoisten persoonallisuuksien kanssa... Pukumies: Anteeksi. Haamukirjailija: Häh? Pukumies: Tervehdys. Näytätte elävän vaikeaa elämää vailla tulevaisuutta. Haamukirjailija: Näytänkö? Pukumies: Minulla on teille pieni lahja. Haamukirjailija: Minulleko? Pukumies: Leipä tai arpalippu. Saatte valita vain yhden. Haamukirjailija: Kuulepas nyt, juippi, etkö tunnista minua? Mäiskit minua naamaan metrossa tässä yksi p...

Annoiyongoo! Olen edelleen Koreassa, koska minulla ei yllättäen ole varaa paluumatkan lentolippua varten. Ei tässä mitään, matkailu avartaa. Olen oppinut paljon tästä täysin vieraasta kulttuurista, ja myös itsestäni, nimittäin sen, että en voi sietää matkailua! Koko ajan saa olla etsimässä uutta ruokapaikkaa jostakin, puistonpenkillä yöpymisestä saa tapella kodittomien kanssa, ja mikä pahinta, haamukirjoittaminen ei oikein ota luonnistuakseen. Toistaiseksi olen saanut aikaiseksi vain kuusi kehnoa Kailas-jäljitelmää. No, ainakaan ei sada, kun väijyskelen täällä puistossa vapautuvaa penkkiä.  Ei siis suju haamukirjoittaminen. Tekoäly on vienyt suuren osan vanhoista asiakkaistani, eikä faksini enää piippaa samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Ei suju myöskään oma kirjoittaminen. Tyrkytän kustantamoille jatkuvasti omia tekstejä, mutta eivät suostu koskemaan niihin pitkällä tikullakaan. Tässä muutamia kustantajilta saamiani palautteita: … lupaava konsepti, surkea toteutus… … no ainakin yrit...

Länttäsin tähän kuvan itsestäni juomassa matchaa jossakin päin Gangnamin kaupunginosaa. Piti itsekin päästä matchaa maistamaan, kun kaikki muutkin sitä koko ajan hörppivät. En kyllä perinteisesti ole ollut mikään kummoinen teenjuoja. Ainoa järkevä tapa juoda teetä on liuottaa veteen runsaasti hunajaa ja kaataa maitoa päälle ja jättää teepussi kokonaan pois. Matcha on maultaan hyvin maanläheinen, voisi olettaa, että tältä maistuu suussa kun makaa mullan alla. Tippiä ei ravintoloissa tarvitse antaa, mikä on hyvä, sillä minulla ei ole varaa siihen muutenkaan. Tippaamista pidetään suorastaan röyhkeänä, hyvä etten saanut tarjottimesta päähän, kun tiedustelin sujuvalla rallienglannilla asiaa tarjoilijalta. Matchaa Gangnamin tyyliin. Olen kuluneen viikon aikana ottanut Soulin metron aika hyvin hallintaani. Huristelen mielelläni asemalta asemalle. Vaikka metro on jatkuvasti tupaten täynnä, täällä ei kukaan puhu yhtään mitään kenenkään kanssa julkisissa kulkuvälineissä, vaan kaikki näpertävät m...